Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirjoittajavieras Juhani Korte Muisteluita, kiitosta ja onnitteluita

Lohjalla on hyviä ehdokkaita reilusti kolminkertainen määrä kirkkovaltuuston kokoon nähden, Juhani Korte kirjoittaa.

Muistelen vähän alkuun: Maailma muuttuu ja kirkkolakikin toisinaan. Viime talvena tuli voimaan säädös, jonka mukaan Lohjan seurakunnan kirkkovaltuutettujen jäsenmäärä olisi voinut laskea 33 jäsenestä 29:ään. Jäsenmäärän lasku periaatteessa tapahtuisi automaattisesti, mutta kirkkovaltuustolla oli mahdollisuus päättää suuremmasta jäsenmäärästä.

Vein muutoksen tiedoksi kirkkovaltuustolle samalla kysellen, miten meillä toimitaan? Olihan toisaalta talouden tasapainottaminen työn alla. Toisinaan oli korviini kantautunut aivan sama viesti kuin oli yhtenä lain muutosperusteissa: ehdokkaiden rekrytointi koettiin yhä haastavammaksi. Vastassani oli vahva yksimielinen valtuutettujen joukko: jäsenmäärä säilytetään ennallaan.

Myönnän yllättyneeni. Nyt onnittelen. Lohjalla on hyviä ehdokkaita reilusti kolminkertainen määrä valtuuston kokoon nähden. On aihetta lohjalaiseen ylpeyteen, on mahdollisuuksia verrata ja valita. Osoittelematta sormillani mihinkään, monissa pienemmissä seurakunnissa – myös Lohjan rovastikunnan alueella – on päädytty sopuvaaleihin. Eli ehdokkaita on saatu juuri ja juuri kirkkovaltuuston jäsenmäärän verran.

On valtavan hienoa, että seurakunnan jäsenenä toteutat jäsenyytesi minimin maksamalla jäsenmaksusi. Ja vielä hienompaa, että niin moni on asettunut alttiiksi ehdokkuudelle. Se mahdollistaa paljon. Vielä iloisempi olen, mikäli seurakunnan jäsenenä kerrot äänestämällä näkemyksesi tulevista seurakunnan päättäjistä.

Kirkkovaltuusto käyttää seurakunnassa ylintä päätösvaltaa linjaten paikallisen strategian ja päättäen, mitä tehtäviä tulevaisuuden haasteissa pidetään tai mitä tiloja ylläpidetään. Siksi Sinun kannattaa tutustua ehdokkaisiin ja kolmeen eri valitsijayhdistykseen ja niiden tavoitteisiin esimerkiksi vaalikoneen avulla. Kirkkovaltuutetuilla äänioikeus valita edustajansa kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon. Näin me pääsemme välillisesti päättämään kirkon linjasta. Siksi aivan jokaisen näkemys on tärkeä, myös nuoren: 16-vuotias pääsee myös kertomaan kantansa.

Meillä on esimerkillinen määrä ehdokkaita, joista saamme olla ylpeitä. Nyt on hyvä pitää huoli, että annamme äänemme kuulua. Neljä vuotta sitten vajaa 3000 äänesti eli 11,8 % äänioikeutetuista. Eiköhän rikota tuo tavoite? Ja pistetään samalla salaa kädet ristiin; jokaisen ehdokkaan puolesta.

Tämmöisiä tuumii nykyinen eläkerovasti

Kirjoittaja on entinen Lohjan seurakunnan kirkkoherra, nykyinen eläkerovasti.