Viime vuonna Lohjalla lahjoja saatiin ennätykselliset 1 200 kappaletta.
Lohjan seurakunnan diakoniatyö toimii tänä vuonna Joulupuu-keräyksen järjestäjänä.
Pusulassa keräyksen organisoinnista vastaa MLL Pusula.
Diakoniatyön lisäksi mukana ovat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen perhesosiaalityö ja lastensuojelu sekä Lohjan kaupungin kotoutumisen palvelut. Mukana olevien tahojen työntekijät jakavat lahjat edelleen vähävaraisille perheille.
– Monen lapsiperheen tilanne on viime vuosina heikentynyt merkittävästi. Erilaisten leikkausten vuoksi perheiden toimeentulo on voinut pienentyä jopa useita kymmeniä prosentteja. Lahjan ja sen lapselle tuoman ilon merkitys perheille on todella iso asia, kertoo johtava diakoniatyöntekijä Anna Helenius Lohjan seurakunnan tiedotteessa.
Lohjan Joulupuu-keräyksellä autetaan lohjalaisia lapsiperheitä. Auttaminen on konkreettista ja helppoa.
Citymarketista, Prismasta, Ojamon Alkosta, Virkkalan kodintavaratalosta ja Pusulan kyläkauppakeskus PikkuOmenasta löytyy joulukuusi, jonka oksilla on lasten ja nuorten lahjatoiveita. Lahjoittaja ottaa toiveen mukaansa, hankkii lahjan ja palauttaa sen samaan paikkaan.
Lahjoja ei tule paketoida.
Joulupuukeräys käynnistyy Prismassa, Citymarketissa ja Virkkalan Kodin tavaratalossa 13. marraskuuta ja päättyy 10. joulukuuta. Ojamon Alkossa keräys alkaa 19. marraskuuta. Pusulan PikkuOmenassa keräysaika on 30.11.–12.12.
Viime vuonna Lohjalla lahjoja saatiin 1 200, mikä saattoi Lohjan seurakunnan tiedotteen mukaan olla keräyksen ennätys.
Aiempina vuosina Joulupuu-keräyksen on Lohjalla järjestänyt Lohjan Nuorkauppakamari, Lohjan Mieli ry ja Lohjan perhesosiaalityöntekijät.
Keräykseen voi osallistua myös verkossa. Verkkokeräys eJoulupuu on avoinna 1.11.–26.12.
Joulupuu-keräystä koordinoi valtakunnallisesti voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysjärjestö Joulupuu ry, joka kerää lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille ja nuorille. Keräyksen valtakunnallisia yhteistyökumppaneita ovat tänä vuonna Alko ja Gigantti.
Joulupuu-keräys Lohjalla
Joulupuut lahjatoiveineen ja lahjojen palautus:
Lohjan Citymarket
Ojamonharjuntie 61, 08200 Lohja
ma–la 8–22, su 9–22
Keräysaika 13.11.–10.12.2026
Lohjan Prisma
Laurinkatu 37–41, 08100 Lohja
ma–pe 9–19, la 9–19, su 10–16
Keräysaika 13.11.–10.12.2026
Virkkalan Kodin Tavaratalo
Virkkalantie 13
ma–pe 9–19, la 9–16
Keräysaika 13.11.–10.12.
PikkuOmena
Rantatie 1, Pusula
ma–to 9–18, pe 9–22, la 10–16
Poikkeuksellinen keräysaika 30.11.–12.12.
Alko Lohja Ojamo
Reunakatu 1, 08200 Lohja
ma–pe 9–21, la 9–18
Poikkeuksellinen keräysaika 19.11.–10.12.